Tie vie

Keväämpään ainakin. Tulevasta emme tiedä, virityksiä on menoillaan. Eilen mietin jopa aloittavani jotain ihan muuta. Ehkäpä sen aika on tulossa.

Kerjäsin mieheltä lupauksen mökkikaappien ja muun arvoirtaimiston (minulle) ja romppeen (hänelle) hakemisesta ennenkuin miehen tie vie pohjoiseen. Kärsivällinen mies, lupaus tuli. Sijoituspaikkojakin niille on mietitty. Onni siitäkin.

Tänään mieli tekee paeta toimistohommia, solahtaa unelmiin ja hiljaisuuteen. Kauhukolmikko pitänee sen haaveena vain, mutta ehkäpä lepuutan hermojani kokkailemalla kotona. Puolen tunnin liukuma antaa rauhaa ruoanlaittoon, käsillä tekeminen on joskus jopa meditatiivista. Haahuilen, haaveilen samalla kun leikkelen porkkanoita, ehkä leivonkin jotain. Alan uskoa, että onnellisuutta on juuri niiden pienten sirpaleiden poimiminen silloinkin, kun ei jaksaisi, huvittaisi.

Vuodet vierii, armahain

Tänään s-päivää viettävät myös hän (valitettavasti), hän (onneksi), hän ja varmaan aika moni muukin.

Palaan olohuoneeseen Havahtumisien pariin. Pokkaripäivät Suomalaisessa, nääs. (Samasta puodista mukaan tarttui myös Talvitunnelmia, jonka piilotin kaappiin yllätykseksi itselleni marraskuun pimeinä iltoina löydettäväksi).

Aurinkoa ja ylenmääräistä kosteutta

Viimeeksimainittua kerrostalon kellarissa, jonne kadulla rikki mennyt jokin-poistovesipumppu-muu vitkain on alkanut valuttaa likavettä. Tulvan alla on alempi kellari, ja toivon kovasti, että puolta kerrosta ylempänä olevaan omaan häkkivarastoomme nuo likavedet eivät ulotu.

Aurinkoa sitten muualla, taivaskin niin sininen että vihloo. Tunnin päästä poikasten kanssa junaa vastaan, isiä tervetulottamaan, ja sunnuntai-illan ruoaksi pizzaa (kaikkinainen vedenkäyttö on kielletty, kunnes viemärit saadaan kuntoon, eikä näin ollen voi uhmata talonhoitoliikkeen neuvoa kotiruokaa tekemällä ja tiskaamalla).

Kunhan saan pienemmän vaippapöksyn pukeisiin, suuntaamme ajelulle ja etsimään auki olevaa maitokauppaa, sitten pizzatilauksia tekemään ja isiä hakemaan.

Kevätaurinko

Taloharmitus alkaa vaihtua muuttomieleksi. Ihmeellinen riitely, itku ja tappelu selkeyttivät ajatuksia. Nyt haluaisin tietysti tehdä konkreettisia asioita heti oitis. Se ei ole vielä mahdollista. Niinpä aurinkopäivää on vietetty keskimmäisen fillaria fiksaten, villavaatteita pesten ja kotia pintasiivoten. Olen kynnyksellä, ja oikeastaan – alkukauhun hitaasti hälvetessä – aika innostunut astumaan uuteen. Jännittävää.

Iltahämärtyvää

Kihinä iholla ei vaimene. Tai se häipyy vain osittain. Pahin, itkuinen harmitukseni talon vuoksi meni jo, mutta löysinkin itsestäni itkemättömiä itkuja tämän asian tiimoilta. Välillä tekisi mieli heittäytyä keskimmäisen kokoiseksi ja vaatia asioita, huomiota, hellittelyä minusta ja minulle ja minua. Sanoa yhtä totisena ja kyynelsilmäisenä, ettei toinen saa koskaan keittää enää kahvia, jos en minä saa taloani, vapisuttaa alaleukaa ja tyrskiä metsämansikan kokoisia kyyneleitä. Sitten toinen kuivaisi päättäväisesti kyyneleeni, pitäisi sylissä ja silittelisi, kysyisi tuliko paha mieli ja harmittaako. Minä nieleskelisin, ja nyyhkäisisin vähän, hengittelisin syvään ja tajuaisin että pahemminkin voisi olla, ettei toinen koskaan keittäisikään kahvia. Sitten niistäisimme vielä kerran, ja toinen täyttäisi keittimen. Minä kaivaisin kaapista suklaanamut, ja sitten jo nauraisimme vähän.

Metsäretkellä eilen

valitsin reitin lähimetsään niin, että näimme lasten kanssa Sen. Metsässä valitsin polut niin, että ohitimme Sen takaa päin, metsälammen puolelta. Sen pihamaalla kasvoi pari kolme vanhaa, käppyräistä omenapuuta, tontinrajalla kolme koivua ja mäntyjä. Silti Sen pihalla oli tilava nurmikko, joka suorastaan huutaa lapsia pelaamaan palloa. Sen takapihan portista vie noin 50 metrin mittainen polku kirkkaan metsälammen uimalaiturille – jonne voisi pujahtaa kesäiltana kuutamouinnille. Sen naapuritalon mallia noudattaen Se voisi saada pienen laajennusosan takapihan puolelle, uuden huoneen ja osittain katetun terassin niitä kesäiltoja varten. Sen lasikuistille mahtuisi pikku pikku työhuone, sen keittiöön paistaa aamuaurinko. Ja siinä on oma puusauna.

Sanoinko jo, että haluaisin Sen?

Olen ihastunut

totaalisesti sekä bloggaamiseen että wordpressiin. Ehkä aiempi saamattomuuteni olikin vain minulle väärän alustan aikaansaamaa? Tai sitten innostus katoaa kevääntulon myötä, ja minulla on kaksi hiljaista blogia.

Miten vaan, suuri perjantai valkeni kylmänä. Lumisade ei juuri kohota tunnelmaa. Aamun puistoretki kesti vajaan tunnin, sitten kylmyys ajoi kotiin. Pääsiäisateria mumman luona syötiin jo tänään, johtuen – nyt kuumeisen – Pietari esitysaikataulusta. Minä haaveilin rennosta sunnuntaista aidon samppanjalasillisen kanssa, mutta seuralaisen ja nuhan viemän makuaistin puute sabotoi aikeeni.

Toivon lapsiseurani kuitenkin uuvahtavan petiin hyvissä ajoin. Jaksaisin ehkä sinnitellä kymmeneen asti ja nauttia itsekkäästä hemmotteluajasta ihan yksikseni.

Armon aika koittakoon

Myös meille nuhanenille. Eilisilta Olavinlinnassa, oikeassa kevätmyrskyssä Ristintie-näytelmässä. Tarpeen olivat kaikki autosta löytyneet viltit, tarpeen lämmittävä calvados ennen esitystä. Nyt tukkoisia sekä katsojat että Pietarimme.

Aiemman suunnitelmani pidin kuitenkin voimissaan; tänään olen raivannut ja laittanut. Siivoaminen voi toimia mielenirroitusriittinä, huomaan – ja nautin hetken siistinä pysyvästä maailmastani. Mies hakee lapsia hoidosta, ja pian rauha vaihtuu perhehälyyn.

Niistän nenääni ja nautin. Neljä pitkää päivää, rauhaa mielelle vaikkei ehkä korville.

Pääsiäisen kirjastoreissu jäi tekemättä. Turvaudun – ehkä – Tylypahkan taikamaailmaan…

Rakeista aurinkoa

Kirjakauppakeikalla satoi rakeita. Oi takatalven yritystä. Aurinko paistaa nyt, muttei lämmitä.

Koetan kovasti raivata tekemättömiä töitä pois pöydältä, valmiiksi asti. Huomisen jälkeen loma loma loma.

Silmiä painaa

Pitkä työputki alkaa purkaantua äärettömällä väsymisellä. Iltakuuden jälkeen olen hädin tuskin saanut silmäni pidettyä auki. Lapset ovat maalanneet vesiväreillä – muistaisinko ostaa uusia värejä, siveltimiä, papereita kotiin – ja minä näennäistouhunnut, istahtanut koneelle, selaillut. Päättänyt ryhtyä kuvaamaan enemmän, useammin. Hetkiä joina lapset kasvavat huomaamatta, hetkiä joina valo vaihtuu siniseen. Elämää.

Iso, iso väsymys, uni silmien takana. Suihkuun, kuppi teetä ja peitto ympärille. Taidan, luulen että jaksan.