Olipa pääsiäinen missä kohtaa kalenteria tahansa, se tuntuu tarkoittavan takatalvea, räntäsadetta, väsähtäneisyyttä koko vuodenaikaan. Outoa, koska tänä vuonna ei luulisi lumeenkaan väsyvän. Ilmeisesti sisäänrakennettu kalenteri kuitenkin olettaa vuodenaikojen vaihtuvan tietyn logiikan mukaisesti. Uhmasin räntää, ja ostin joka tapauksessa ruukkunarsisseja. Lasten kanssa istutimme myös ohraa, joka ei ehkä ehdi ennen Turkuun lähtöä (ja kuka sen kastelee siinä välissä? Selviääkö pääsiäisruoho hukuttamalla kolmen päivän kuivuudesta?).
Toimerruin myös varaamaan itselleni ajan lääkäriin. Väsyin koko talven oirehtineeseen päänahkaan, silläkin uhalla että kotidiagnoosini osoittautuu oikeaksi (stressireaktio). Neljä kuukautta verilleraapiutunutta tukkaa on kuitenkin tarpeeksi.
Muistilistaa itselle; ensi viikolla sähköt, vesisopimukset, esikoisen paperien tilaus koulusta tulevaan. On tämäkin. On aikaa, ei ole aikaa, ei vielä viitsi, pian ei ehdi. Joko saa rastia päiviä (työsellaisia, etenkin) kalenteriin aamukamman tapaan? Työkyynisyyteni on kasvanut ärsyttäviin mittoihin, esimieshenkilön tuleva virkavapaa ei sitä juurikaan helpota. Eikä muutama keskeneräinen projektikaan. TJ 3kk ja vähän päälle. Inhoan ajatusten kääntymistä tähän, mutta ehkäpä nyt on vain aika toteuttaa viime syksystä (aiemmastakin?) kytenyt tarve ja tuska muutokselle.
Loppujen lopuksi tällainen muutoksentulo sopii vastuuttomalle; en minä muuten mutta kun… Paljon rohkeampaa olisi ollut repäistä itsensä irti vain oman tunteen tähden.
Ajatukset kuin perhoset hullut itseään toistavat. Tai jotain. Kaksi vajaata viikkoa, yksi täyteenahdettu, sitten helpotusta. Välissäkin iloa, ylellisyyttäkin (Budapest), valompaa.
