Kesällä syntyi häivähdys uudenlaisesta mahdollisuudesta. Ensin nauroimme sille, sitten se kiinnosti, sillä lailla salaa ettei itselleenkään tunnustanut että kiinnosti. Tuntui hyvältä, kutkutti. En antanut itseni ennaltaelää kovin pitkälle, päätin ajatella sitä myöhemmin, makustelin vain vähän ja salaa.
Luonnollista on, että se ei toteutunut, mahdollisuus. Olin reipas, luettelin hyvät puolet olevaisesta, päätin nauttia. Sitten sen ainoan joka tiesi viesti toi kyyneleet silmiin. Sen jälkeen onkin itkettänyt kaikki, West Wingin ykköskauden jaksoista alkaen. Minulla on ikävä kotiin.
