Syysflunssa kieppuu ympärilläni kuin auringonlämmittämä kärpänen, ei tiedä tullako vaiko mennä. Torjun hapankaalipiirakalla, kuumalla teellä. Vielä ehkä huokeaa punaviiniä ja siitä kuumia toteja, jos mies ehtii tullessaan (kotona nyt vain herkkuviinejä, en raaski niistä). Eilinen aivastelun ja niiskutuksen ohella myös aurinkoinen – työsopimus kirjoitettu, kuukausi kotielämää ja sitten arkeen – kummastelen kuinka sopeudun kahdeksastaneljään, mutta niin muutkin. Illat jo niin pimeitä, sytyttelen tuikkuja puiden lyhtyihin. Kädensijaton kattila majoittaa isomman kynttilän valaisemaan puutarhapöytää tyynenä iltana (niitä ei ole kovin monta, eilinen oli). Aamujen aurinkohuurre vaihtuu tasaisenpilviseksi jo puoliltapäivin, flunssainen olo ei houkuttele pihapuuhiin yksin.
Huomenna siihen jo toimerrutaan, postissa odottaa puutarhahullaantuneen herätetilaus (vähän liikaa, tai aika paljonkin, mutta ei voi tietää mikä kestää, mikä ei). Pioni oli pakollisten listalla, toivon sen huolivan valitsemani paikan, ja selviävän ensi kesään. Sipuleita sinne, tänne, kuunliljojen viereen, kivikonkupeeseen, syreenin katveeseen.
