Slow sitä ja tätä

Hidas sade jatkuu ulkona. Eilinen lehti käski vähentämään vauhtia ja nauttimaan enemmän. Haluaisin kiireettömiä aamuja, hämäränsietoa ja hyssyttelyä, taikinaisia käsiä ja hengittämisen helppoutta.

Mikä siis mättää? Arki menee taas liian valmiilla suunnitelmilla, aikatauluilla ja väärään aikaan sijoittuvien joutohetkien ehdoilla. Miehen työ vie puoleksi viikkoa (ylikin) toiselle puolelle maata. Kohtaamme kotona maanantaina ja tiistaina, hyvinä viikkoina keskiviikkoinakin. Ei siinä ehdi juuri muuta, kuin päivittää pyykinpesutilanteen ja jotain muuta akuuttia.

Onneksi tätä ei jatku iäisyyksiä! Kesällä kaikki on jo toisin.

Se on sininen ja silkkinen, keltainen ja lämpöinen

Tylyn sadepäivän ilonaiheita: kupliva ja aaltoileva innostus ja jännitys, ehkäily – uskaltaudummeko, otammeko, tarjoammeko? Se on keltainen, ja ehkä joskus jopa kuvissa asti. Tai sitten Se on joku toinen. Vielä ei voi tietää. (Silti pitää suunnitella, haaveksia, miettiä – maalata, karsia, valita, pohtia verhoja ja mattoja, miettiä hyttysiä, tuulensuuntaa ja lumilapioita).

Sininen, ei silkkinen, mutta suloinen – mökkimuistoja 50-luvun alusta – korkeaselkäinen tuoli. Ensimmäinen parista tuli verhoilijalta kotiin, on kuin vanhanaikainen karamelli, silkinsileässä paperissa, vähän hieno mutta kovin oma. (Tarvitseeko mainita, että miehenkin mielestä tuoli olisi kotonaan Siinä Keltaisessa Talossa).