Kissojen viikset ja kasteiset kukat

Tarvitaan kaukanaoloja että voi olla lähellä. Tarvitaan muistutuksia, uudelleen ja uudelleen. Mieli rakentaa, tottumus purkaa, aika elää omaa elämäänsä.

Kun sytyttää kynttilän, kun on hämärä ja huomenna ensimmäinen päivää pidempi yö, kun ilta-aurinko valaisee yhtäkkiä pilvenraosta sen kaikkein keltaisimman koivunlatvan. Kun ihastuu ja ihailee ja riemuitsee sitä miten oma lapsi osaa, miten ne kaikki osaavat, niitä on ja rakkautta on ja tuntuu joka solussa. Kun löytää juoksemisen saadakseen omaa aikaa, ja oppii nauttimaan siitä. Kun osaa jo viimevuotista enemmän saada leivinuunin lämpimäksi, nyppiä enemmän rikkaruohoja kuin istutettuja, vähän jo tietää mitä seuraavaksi tehdä. Kun katsoo miten ne kasvavat, oppivat, ihastuttavat ja raivostuttavat. Miettii oppiiko itse, ja mitä, ja muistaako oppimaansa. Tajuaa miten on etuoikeutettu monessa, ei vähiten rakkaudessa. Siinä että villasukat riittävät, ja että joku pienistä ja vähän isommistakin halaa, ainakin kerran päivässä.

Kukkasipuleita ja kuumia juomia

Syysflunssa kieppuu ympärilläni kuin auringonlämmittämä kärpänen, ei tiedä tullako vaiko mennä. Torjun hapankaalipiirakalla, kuumalla teellä. Vielä ehkä huokeaa punaviiniä ja siitä kuumia toteja, jos mies ehtii tullessaan (kotona nyt vain herkkuviinejä, en raaski niistä). Eilinen aivastelun ja niiskutuksen ohella myös aurinkoinen – työsopimus kirjoitettu, kuukausi kotielämää ja sitten arkeen – kummastelen kuinka sopeudun kahdeksastaneljään, mutta niin muutkin. Illat jo niin pimeitä, sytyttelen tuikkuja puiden lyhtyihin. Kädensijaton kattila majoittaa isomman kynttilän valaisemaan puutarhapöytää tyynenä iltana (niitä ei ole kovin monta, eilinen oli). Aamujen aurinkohuurre vaihtuu tasaisenpilviseksi jo puoliltapäivin, flunssainen olo ei houkuttele pihapuuhiin yksin.

Huomenna siihen jo toimerrutaan, postissa odottaa puutarhahullaantuneen herätetilaus (vähän liikaa, tai aika paljonkin, mutta ei voi tietää mikä kestää, mikä ei). Pioni oli pakollisten listalla, toivon sen huolivan valitsemani paikan, ja selviävän ensi kesään. Sipuleita sinne, tänne, kuunliljojen viereen, kivikonkupeeseen, syreenin katveeseen.