Eilinen värjöteltiin esikoisen synttäripiknikin merkeissä. Tai, minä värjottelin (valvova aikuissilmä kaupunkipuistossa), tytöt kikattivat, herkuttelivat ja pyörittivät (limsa)pulloa. Tummat pilvet varjostivat mutta pisaaraakaan ei niskaan tippunut. Illalla sitten aurinkokin paistoi.
Tänään taivas on ollut pilvetön aamusta asti. Työpäivä sujui ulkona, valtakunnallista sotilasparaatia katsellen. Ei pöhkömpi sää seuraamiseen. Tuttua tutummat marssit, komentokieli ja toimintatapa veivät lapsuushetkiin. Kasarmilla kasvaneelle armeijan harmaa (nykyisin tylsästi vihreään vaihtunut) on lapsuuden tutuin väri, musiikki soi sielussa lähellä. Sentimentaalista kyllä, myönnän, mutta soittokunnan musiikki on siivittänyt niin lapsuuden jouluja ja juhlia, kuin isän saattamista Narvan marssin rummutuksin talvipakkasessa. Sotilasmusiikki on minulle ensisijaisesti tunnemusiikkia. Kaipaan sitä jo etukäteen.
